tiistai 16. toukokuuta 2017

RAD FC - FC Hugo 1 - 1 (1 - 0)

RAD FC - FC HUGO  1 - 1 (1 - 0)


Maali: Ville K. (Teijo)

Keltakortti: Teijo

Kokoonpano: mv: Sami p: Ville V., Juuso, Jesse, Sifu, Dima, Nuutti Laidat: Toni, Veikko, Jussi, Ville V.,  keski kk: Erik, Teijo h: Sauli, Anssi, Pasi A.

Tällä kertaa RAD pääsi aloittamaan matsin ilman lumen luontia. Aurinko paistoi, mutta keli oli vielä varsin viileä. Viime kaudella tuli tylysti turpaan Hugolta 3-2; ensimmäinen erä nukuttiin kolmen maalin verran, toisessa erässä jäi kiri vajaaksi. Vaihtomiehiä RADillä oli vaikka muille jakaa, mikä varmasti on hyvä asia, kunhan kausi vielä tästä vanhenee. Ja vauhtihan pysyikin hyvänä pelin alussa. Veikko psyykkasi viime vuoden maalikuningasta, että tämä pitää mennä Veikon edelle maalipörssissä.

RAD lähti otteluun kovalla sykkeellä ison penkin avustamana. Alku oli perinteistä sähellystä, mutta, ehkä sykkivien vaihtojen ansiosta RAD alkoi painaa hyökkäyksiä vastustajan päätyyn. Hugon hyökkäykset nousivat hitaasti lähinnä taitavan #14:n kautta, joka sai aina harhautettua ensimmäisen ja joskus toisenkin RADin, mutta lopulta punapaitojen ylivoima kävi liian suureksi ja pallo palautui punaisille. Ja tästähän lähti usein vaarallinen hyökkäys. Ja eikö vain Teijo pompotellut pallon viime kauden maalitykille (Villelle), joka puhalsi oikealta läpi ja sijoitti pallon upeasti ohi maalivahdin verkon perukoille. Psyykkaus oli selvästi auttanut; Ville jatkoi loppupelin siitä, mihin viime kaudella jäi. Nimittäin RAD painoi maalin jälkeen julmetusti vastustajan päätyyn, erityisesti syötönkatkoista lähtevillä vastahyökkäyksillä. Paikkoja tuli useita; Jussi pääsi tykittämään ohi maalin, Ville pääsi peippailemaan takarajaa pitkin useamman kerran, Teijolle tuli muutama maalipaikka (kuka näitä nyt muistaa). Yhdessä tilanteessa Erik latasi pallon tolppaan häröilyn jälkeen, reboundiin hyökkäsi Sufu (muistaakseni) ja mälläsi kauhean pommin, joka taisi kimmota puolustajasta jonnekin (tai jotain). Taisi Anssikin päästä nykimään palloa maalipaikalta: yhdellä hetkellä Veikko jo tuuletti varmaa maalia, mutta eipä verkot menneet tötterölle. Taisi Sauli ja Pasikin päästä paikoille, jossain tilanteessa Villen avustuksella. Ja nyt tulee se Sir Alex Fergusonin viisaus: you should kill the game off! Ja tätähän RAD ei useista paikoista huolimatta tehnyt. Mainittakoon, että tuomari ei liikaa taklauksia vihellellyt ekalla puoliajalla. Erän loppupuolella sai Hugokin paikan. Maalille tuli veto, jonka Sami otti haltuun, mutta pallo kimposi ilmaan, josta kuitenkin lopulta luottomokke onnistui pallon tyylittelyn/pomputtelun jälkeen koppaamaan. Lähellä oli, mutta RADin muuri hoitaa homman. Erä päättyi RADille ansaitusti 1-0, mutta RADin olisi pitänyt johtaa ainakin kahdella tai kolmella maalilla.

Toinen erä alkoi vahvasti RADin kannalta, mutta pikku hiljaa illan viiletessä myös RADin pelaajien liikekin hyytyi. Vastaavasti myös vaihtojen pituudet kasvoivat. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pelin painopiste siirtyi RADin kenttäpuoliskolle. Kulminaatiopiste tuli hieman toisen puoliajan alun jälkeen, kun Teijo rappasi auttamatta myöhässä Hugon tähtipelaajaa #14:ä niin, että tämä valitettavasti loukkaantui ja Teijolle enemmän kuin ansaittu keltainen kortti. Pari minuuttia taukoa, RAD tarjosi kylmäpussin kentän laitaan siirretylle pelaajalle. Erik tuumasi lakoonisesti: "Noin siinä käy, kun alkaa Pubiliigassa kikkailemaan".  Että näin. Ja tämän jälkeen myös tuomarilinja muuttui: jokaisesta kontaktista suurin piirtein vihellettiin. Tällainen linja olisi ollut suotavaa heti alusta alkaen, sillä sinipaitojen mussutus oli ollut aikamoista koko ottelun, eikä tilanne juurikaan ottelun aikana muuttunut (tosin joskus mussutus oli aiheellistakin).

Näkyvästi pelissä oli esillä Sufu, joka toimitti vastustajalle betoniporsaan virkaa. Ainakin kaksi kertaa Hugon vastahyökkäys ja pelaaja kirjaimellisesti pysähtyi RADin uuteen hurjaan pakkiin. Ja mitä nerokasta peliä Sufu onnistui pelaamaan; tuomari ei edes viheltänyt päivänselvää skriiniä (tosin skriinaaja loukkaantui yhdessä tilanteessa itsekin). Vaihtopenkki viihtyi täyden rahan edestä. Täytyy myöntää, että tässä tapauksessa sinipaitojen mussutus oli ymmärrettävää. Mutta ehkä on parempi pitää suu supussa, ellei löydy todellista syytä. Tuomari onnistui myös pari kertaa blokkaamaan Teijon syötön ja kerran vihelsi kesken RADin ylivoimahyökkäyksen pelin poikki antaakseen sinipaidalle mussutuslapun. Jäipä tuomarilta huomaamatta Veikon tahaton kädenheilautus vastustajan kasvoihin; olisi voinut viheltää vaparin. Pari muutakin vihellystä meni omituisesti RADin puolelle ilman ansiota. Nuutti taisi klähmiä pallolla oman boksin sisällä. Pasin ja Anssin paitsiot olivat kyseenalaisia RAD-lasien takaa katsottuna. Muutoin kyllä tiukka linja kontakteissa toisella puoliajalla oli erittäin hyvä asia: on kiva päästä pelin jälkeen ehjänä töihin. Suotavaa toki olisi ollut, että vihellykset olisivat olleet samanlaisia heti alusta alkaen: olisiko jopa loukkaantuminen voitu välttää niin?

Erän loppupuolella tapahtui sitten se vääjäämätön. Muutaman kulman annettuaan Hugo onnistui tekemään maalin kulmatilanteesta. Keskitys takatolpalle ja sinipaita sai ruhonsa väliin tyhjässä tilassa; ei tainnut edes uskoa saavansa palloa itselle. Tämän jälkeen ei superpaikkoja tainnut tulla kummallekaan joukkueelle, vaikka yritys oli kova. Veikko muistaa Saulin nerokkaan tsippisyötön pakin yli boksin sisään, mutta suoraan roikusta vasurilla veto lähti kolme maalin mittaa ohi kohteen. Teijo taisi Veikon rajaheitosta pienen peippailun jälkeen päästä maaliviivaa pitkin kuljettaen päästä lähietäisyyteen mokkea vastaan. Ville ja Anssi olisivat maalilla olleet haaskalla tai jopa syöttöä odottamassa, mutta maalinhimo saa helposti putkinäköiseksi. Tuloksena vedosta pienestä kulmasta ei muuta kuin kulmapotku. Yhdesta kulmasta Veikon banaanikierre sokaisi vapaana olleen Nuutin, joka ihmetteli pallon kaartumista viime hetkellä ennen "varmaa maalia". Toisessa kulmassa Teijo yritti kaikkensa päästäkseen huippukeskitykseen viime matsin tavoin, mutta yli liihotteleva pallo oli eri mieltä. Ottelu päättyi tasan 1-1. Kumpikaan joukkue ei kenties ollut tulokseen tyytyväinen, mutta RADillä erityisesti oli paikkoja naulata matsi.

Ottelun parhaana palkittiin Sufu, joka toimi muurin omaisesti vasempana pakkina. Muita vaihtoehtoja olivat Sami (taas, eipä tullut paria, kolmea hienoa torjuntaa tarkemmin eriteltyä) ja RADin tehomies Teijo sekä Erik. Sifu jakoi kuponkinsa maali-Villelle. RADiin saakka jälkipeleihin selviytyivät Teijo, Toni, Veikko, Anssi ja Pasi; ne todelliset sankarit.

/ Veikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti