Taas oli hienoa palata kotistadionille, jossa
pubipallo pyörii yleensä jotenkin sulavammin. Varsinkin jos viimeviikkoiseen Varissuon
perunapellon ja lasten hiekkalaatikon ristisiitokseen verrataan. Semaforista ei
oikein ollut edelliskausilta itsellä muistikuvia, mutta Virsu muisteli, että
maalivahti oli laadukas ja itsekin muistin sen verran, että helppo peli ei
olisi tulossa. Samasta joukkuetta sitten muistuteltiin kun keräännyttiin ennen
alkuvihellystä yhteen. Puolustuslinjaan laitettiin todellinen muuri, kun
keskellä dominoi Virsu ja laidoilla aika pitkälti yhtä kookkaat Matte ja Paavo.
Viimeisin kaveri sahaakin kärjen ja pakin paikkojen väliä, kun molemmat
tuntuvat sujuvan. Tosin Paavo oli jo parikymmentä minuuttia ennen matsin alkua
myös huhuillut jo, että voi mennä maaliinkin kun Samia ei näkynyt. Ehkä pientä yliennakointia
tällä kertaa, heh.
Pelin alku oli tasaväkistä vääntöä, jota seurasi
tasaväkinen vääntö ja sitten tulikin jo loppuvihellys. Näinkin asian voisi
todeta, mutta kyllä jännittäviä vaiheita myös väliin mahtui. Maalipaikat olivat
kuitenkin suhteellisen kortilla molemmissa päissä. Semaforilla oli hyvät
kannustusjoukot vaihtopenkin suunnalla, jotka jakoivat virallista totuutta
pelitilanteista ja kannustivat vierasjoukkuetta kuumeisesti.
Noin ensimmäinen vartti meni edellä mainitun väännön
parissa, kun molemmat joukkueet hakivat asetelmia. Heti kun RAD pääsi alussa
palloon, sai Teijo syötettyä Jetron laidasta vapaaksi ja Jetro etenikin kuin
pallo jalkaan narulla sidottuna maalin vasemmalle kulmalle. Pienestä kulmasta
veto kuitenkin mokkea päin ja seuranneesta kulmasta ei jäänyt kerrottavaa. Semafori
pyöritti palloa monipuolisesti puolustuksen kautta keskikentällä RADin
asettuessa hieman enemmän puolustusasemiin. Noin vartin jälkeen punainen
paholainen, Jussinakin tunnettu, vapautettiin puolittaiseen läpiajoon. Palloa
eteen, jolloin takaa jahdannut semaforilainen työnsi Jussia kaksin käsin
selästä. Hyökkääjä turvalleen maahan vähintään punaista odotellen, mutta eipä
pilli soinut! Ei jumalauta…
Semafori jatkoi pienellä hallinnalla, mutta RADin
alakerta napsi keskityspallot ja muut liidokit sataprosenttisesti. Myös
kärjille suunnatut syöttöpallot katkottiin vastaantuloilla laadukkaasti. Sema
pyrki ohittamaan keskikenttää myös ajoittain läpisyötöillä keskeltä, joihin
Teijo ja muut keskikenttäpelurit pääsivät pariin otteeseen väliin
vaarallisesti. Vastahyökkäykset eivät vielä tuottaneet silti tulosta.
Kertaalleen Teijo pääsi oikealta kuljettamaan vaarallisesti vauhdilla
yksinäistä pakkia vastaan, mutta keskelle kääntyminen oli virheliike. Juuso
pääsi vielä hyvin palloon, mutta tilanne kuivui kasaan Nuutin kovista
peippailuista huolimatta. Ensimmäinen puolituntinen päättyi tasaväkisesti.
Toisella puoliajalla meno alkoi villiintymään. Jussi
oli menossa jälleen kovaa vauhtia kohti laukaisusektoria keskeltä, kun Seman
pyöreä mutta taitava pakki veti kovan liukkarin. Pakin harmiksi Jussi pisti
pallon taidokkaasti jaloista ja liukkari osui kovaa jaloille. Pelkkä keltainen
tuloksena, erittäin kova taklaus kyllä. Vaparista juonittiin hieman ja Teijo
totesi vaihtopenkillä, että suoraan vaparista saa olla melko taikuri, että
ampuu suoraan maaliin. Tonilla saattaa olla tulevaisuus uudella alalla, sen
verran lähellä käytiin! Kova kuti otti pienen kimmokkeen Seman muurista ja
jatkoi matkaa maalille, mutta huikeasti pelannut mokke nappasi varmasti
tämänkin.
Ville K. taklasi välistä kaikkea liikkuvaa pallon
lähettyvillä ja sai myös osumaa itse sääntöjenvastaisesti, ylipäätään milloin
tultiin napit edellä rintakehän korkeudella ja milloin muuten vaan sukille.
Puolin ja toisin totta kai. Villellä kuitenkin kasetti meni hieman ruttuun ja jäi
jumiin, kun pääpallossa taklaus napsahti puhtaasti (tai siis pelkästään)
Semaforin tyyppiä selkään, joka lysähti vielä aika tylysti kentän pintaan. Reaktioni:
Hieman syystäkin Semaforin äijät kävivät todella kuumana,
mutta tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti ja tuomari nosti pienen
tuijotuskisan jälkeen keltaista korttia. 40 minuutin tienoilla Teijo pääsi
nousemaan oikeasta laidasta keskelle ja aivan 16 rajan tienoille. Vasuriveto
lähti maalin vasempaan nurkkaan, mutta Seman molari tuntui jo olleen siellä
valmiiksi ja nappasi pallon pienen pomputuksen jälkeen. Voi perhana. Teijo
pariin otteeseen kerjäsi hieman keltaista kovilla otteilla, joista selvittiin
kuitenkin vapareilla. Näillä tienoilla RAD sai myös puolessa kentässä mahtavan
pallonriiston ja Teijo lähetti Jetron läpi kukkupallolla vastustajan puolustajien
ollessa hakoteillä. Ehkä maata pitkin olisi pitänyt syöttää, kun puolustaja
lopulta boksasi Jetron pitkän juoksun jälkeen taitavasti ulos parhaalta
maalintekosektorilta.
Suurimman osan pelistä RADin puolustus piti
Semaforin hyökkääjät kaukana maalista, mutta kertaalleen alueella päästiin
jehuilemaan. Seman kärjessä viilettänyt kolossi (mitat varovasti arvioiden 120
kg/205 cm) sai pallon boksiin ja otti kuljetuksen vitosen boksin laitaa kohti.
Virsun pitkä jalka liukui viime hetkellä tielle putsaten ensin pallon ja sitten
kaataen tornin. Kauheaa huutoa! Matte vei pallon paremmille vesille ja peli
jatkui. Ei tilanteessa mitään ollut, mutta ei olisi ollut ensimmäinen kerta
edes tässä pelissä, kun puhalletaan aivan päin kuusta.
Jussi oli jälleen hetken päästä pahanteossa
hyökkäyspäässä. Juoksukilpailu boksin rajalle ja upea kantapääsyöttö takaa
huudelleelle Teijolle. Keskikenttä laukoi kierteisesti oikeaan alakulmaan.
Kuitenkin maalivahti rätkähti jälleen hienosti pallon tielle torjuen sen
rajaheitoksi. Paavo nousi tähän jatkamaan palloa. Ensimmäisellä heitolla ei
tulosta syntynyt, mutta toiseen Paavo meni lähemmäs maalia ja saikin
puolustajan pois tieltä, pallon jatkaessa maalille. Jussi tuli takaa käsi
rintakehässä kiinni palloon ja takoi sen maaliin! Mutta ei, käsivirheen
vihulainen vihellettiin.
Loppuhetkillä Toni pääsi oivan katkon jälkeen oikeasta
laidasta läpi. Vastustajan pakki yritti estellä, mutta ei ollut varautunut korkeimman
luokan puhtaaseen olkapäätaklaukseen. Kaveri lenteli mukkelis makkelis
tantereeseen ja Toni oli jo matkalla maalintekoon, kun tuomari vihelsi käsittämättömän
vaparin. Tässä vaiheessa kapteenin käpy paloi lopullisesti ja illan painokelvottomat
kirosanat #100-105 lensivät ilmoille.
Loppukin oli kovaa taistelua, mutta niin vain 0-0-tulokseen
oli molempien joukkueiden tyytyminen. Hyvähenkistä jutustelua matsin jälkeen,
jopa tuomarin kanssa, jolle todettiinkin ensi viikolla olevan uusi yritys RADin
pelissä.
Man of the Match löytyi tällä kertaa alakerrasta,
jonka todettiin kokonaisuutena olleen rautaa. Sami, joka jälleen piti nollan,
aina kova suoritus, oli ehdolla, kuten myös koko alakerta. Oli niin hiljaista,
että ansioiden ollessa puolustuksen osalta tasan, Teijo jakoi lopulta kokemusperusteisesti
Virsulle MoM-palkinnon. Radbariin ei tuntunut menijöitä alkuun olevan
ollenkaan, mutta ilmeisesti Toni ja Pasi lopulta kuitenkin kääntyivät sitä
kautta, jottei uurastus mennyt aivan hukkaan.
/ Teijo
/ Teijo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti